maanantai, 20. helmikuuta 2012

Paluu elävien kirjoihin

Muutosten tuulet töissä ovat väsyttäneet niin, ettei vapaa-ajalla ole jaksanut edes käsitöitä tehdä. Pikkuhiljaa, kun muutoksiin alkaa tottua, alkaa sormia syyhyttää päästä luomaan uutta. Tämä Batman-puku valmistui Poikaviikarille päiväkodin ystävänpäivänaamiaisiin. (Ja yllättäen viimeiset saumat ompelin 13.2. illalla lasten jo nukkuessa..)






Ohje: SK 4/2011, mallit 20-23
Kankaat ja muut tarvikkeet: Eurokangas
Koko: 122/128 cm

sunnuntai, 27. marraskuuta 2011

Kuumat sukat

Bloggeri temppuilee taas! Yritin jo aiemmin viikolla kahteenkin kertaan julkaista tätä postausta, mutta molemmilla kerroilla koko teksti kuvineen päivineen hävisi loppumetreillä kuin miehet siivouspäivänä! (Tosin nyt haukun väärää puuta, meillä nimittäin on Mies hoitanut siivouspuolta syksyn ajan enemmän kuin minä..)
Tällä kertaa pidemmittä puheitta: Villasukat Tytöntyllerölle!





Lanka: Four Seasons Gründl Hot Socks Luxor
Puikot: 2,5 mm
Sukat otettiin vastaan hiukan liiankin innokkaasti! Ne pitäisi Tytöntyllerön mielestä laittaa jalkaan aina ne nähdessään. Liukkaiden laminaattilattioiden vuoksi säilytämmekin sukkia visusti pieniltä katseilta piilossa. ;)
Jokin uusi väriaalto on neulomuksissani nyt havaittavissa. Arvaattekos, minkä väristä on puikoilla tällä hetkellä? ;)

keskiviikko, 19. lokakuuta 2011

Hyvä kiertämään

Tämä pipo valmistui Tytöntyllerölle jo alkusyksystä (tai oikeastaan jo ennen varsinaisen syksyn alkua), kun SAIN (voitteko kuvitella, ihan ilman oravannahkoja tai vastalahjoja) ihanan merinovillaisen kerän herkkulankaa kanssaneulojalta (valtavan suuri kiitos siitä vielä kerran!). Ainoa vaatimus kerän saadessani oli laittaa hyvä kiertämään! Mikä ihana ajatus! Ainoa ongelma vain on päättää, minkä hyvistä teoistani voin laskea korvaamaan tämän ihanaisen ;). Sen täytyisi olla jotain aivan erityistä (ja mielellään sellainen, että voisin laittaa myös tämän mahtavan ideologian kiertämään samalla)!
Pipon valmistuttua otin muutaman nuhanenäisen ja tärähtäneen kuvan, joita en itsekritiikkini keskellä voinut julkaista, joten tänään otin uudet, paljon paremmat, kuvat. Ainoa harmittava puoli on, että piposta alkaa huomata sen olleen koko syksyn ahkerassa käytössä.



Lanka: Debbie Bliss Rialto DK
Puikot: 4 mm
Ohjeessa kuva piposta on valloittava ja supersöpö! Valitettavasti oma toteutukseni ei mennyt aivan kuten piti. Kun tulostin ohjeen, päätin säästää mustetta ja tulostin pelkät tekstit. Neuloin sormet syyhyten ja puikot sauhuten ihan vain vähän mielen perukoilla ihmetellen. Kun pipo oli valmis ja päätelty, päästin ihmetyksen ihan tietoisuuteen saakka: "Miksei tähän tule makkaroita?! Miksei tämä ole yhtä söpö kuin ohjeessa?!". Istuin tietokoneelle ja aloin laskea ohjeen kuvasta kerroksia ja tavasin kirjallista ohjetta kerrasta toiseen. Pettymys oli valtava, kun huomasin ohjeessa olleen virheen (joko niin tai sitten en vaan tajunnut sanallisia ohjeita..)! Purkamaan en kuitenkaan alkanut, kun olin niin nohevasti jo päätellytkin työn (ennenkuulumatonta!).
Enää koskaan, ikinä, en tulosta ohjetta ilman kuvaa!!! Ehkä vielä joku päivä yritän päästä lähemmäs toivottua lopputulosta pelkän kuvan perusteella..

sunnuntai, 21. elokuuta 2011

Sadonkorjuun aikaan

Viime syksynänä virkkasin ekaa kertaa elämässäni salomoninsolmuja. Tarkoitus oli tehdä sipulipussi oman maan sadolle. Sato tuli, sato meni, eikä pussi ehtinyt valmistua ennen sipulien loppumista (sanottakoon, että viime vuoden sato ei kovin kummoisen kokoinen ollut). Sadon loppuessa loppui myös innostus sipulipussin valmiiksi saattamiseen.
Nyt uuden sadon aikaan sipulipussista tuli taas ajankohtainen ja sain vuoden takaisen tekeleen valmiiksi. Jäljellä oli muutaman minuutin homma. Helmien kiinnitys ja langanpäiden päättely. Tämänkään vuoden sato ei ole järin suuri. Istutin kyllä enemmän sipulia kuin viime vuonna (ainakin tuplamäärän) ja ne kasvoivatkin komean kokoisiksi, mutta sipulikärpäsen toukat hyökkäsivät satoni kimppuun ja vain murto-osan sain pelastettua iljettäviltä toukilta. Montakohan sipulivälivuotta pitäisi pitää, että nuo ällötykset katoaisivat kasvimaaltani?



Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita virkkauslanka
Koukku: Saattoi olla 2,50 mm
Helmet: Kaappien kätköistä kierrätysmateriaaleja
Kiristysnauhan solmeilin lapsuudesta tutuilla kiertyvillä solmuilla (joitten virallista nimeä en tiedä).

sunnuntai, 24. heinäkuuta 2011

Vanhasta uutta x2

Poikaviikari oli pari päivää mummolassa "lomalla", joten minulla oli mahdollisuus kaivaa ompelukone naftaliinista ja keventää hiukan tekeillään olevien töiden hyllyä. Valitettavasti omatuntoni ei sallinut keskittyä pelkästään ompeluun, kun koti huusi siivoojaa ja rikkaruohot kitkijää, joten lopputulos jäi laimeaksi. Yhdet entiset lempparifarkut lyhennettynä shortseiksi ja Miehen käyttämättömäksi jäänyt yöasun paita muunnettuna hihattomaksi paidaksi Poikaviikarille.

(Huomasin, että shortseiksi muunnettavien farkkujen kannattaisi olla mieluummin liian isot kuin naftit... Nämä jalassa ei voi mennä ihmisten ilmoille, jos aikoo istuutua johonkin ;).. )

(Poikaviikarin huolestunut ilme sotii hiukan positiivisen Mikin ilmeen kanssa. Toy story 3 oli kuulemma vähän liian pelottava ;). )
Ompeluinota olisi enemmänkin. Shoppailupyrähdykseltä mukaan tarttui Ottobren uusin numero, joka oli täynnä ihania lastenvaatteita. Ollappa nyt sopivia kankaita kaappien kätköissä - sais Bernina laulaa koko yön ;).

torstai, 23. kesäkuuta 2011

Kahden kerän ihme


Tytöntyllerön liskohattua varten ostin lankaa tarjouksella kolme kerää kympillä ja lopulta liskohattuun meni noin metri päälle yhden kerän. Ongelmaksi meinasi muodostua, mitä teen kahdella erivärisellä kerällä paksu(hko)a puuvillalankaa. Yritin etsiä ohjeita, mutta kahden kerän ihmeitä ei löytynyt, joten oli keksittävä ihan itse. Kohteeksi valitsin Tytöntyllerön, koska hänen vaatteisiinsa kuluu vähiten lankaa eikä nuo väritkään ehkä meille muille olis sopinut. Mielikuvissa oli hellemekko, mutta pituus jäi lopulta tunikamittaiseksi. Lankaa jäi kolmisenkymmentä senttiä.




Ohje: oma (ei olemassa)

Lanka: Adriafil Nature Classic

Puikot: 5 mm

Koukku: 4 mm

Napit: Äitin nappilaatikosta



Yläosan reunat kiersin rapuvirkkauksella (en ollut ennen kokeillut!) ja se mukavasti jämäköitti reunoja. Helman ainaoikeinosuus jäi vajaaksi ja sekin reuna lörpötti, mutta lanka ei enää riittänyt rapuvirkkaukseen helman ympäri, joten virkkasin ihan vaan piilosilmukoita helman päättelyreunaan. Lopputulos näyttää hieman i-cord-reunalta ja reuna jämäköityi eikä enää rullaa.


Tämän päivän tunika/mekko oli Tytöntyllerön päällä ja ihan mukava on (käytännöllisyydestä en sano mitään). Nautimme nyt, kun se ei vielä ole venähtänyt ihan muodottomaksi!


--


Neulomiset on olleet melko vähissä tämän kesäkuun ajan, mutta paljon muuta ollaan ehditty. Ollaan myllätty kasvimaalla, vietetty viikko mummolassa (jonka aikana kukkamme ja kasvimme olivat hieman kärsineet), sukuloitu harvinaisemmissa vierailupaikoissa, osallistuttu (me perheen tytöt) alusvaatekutsuille, vietetty 4-v hääpäivää (sain Mieheltä lahjaksi sykemittarin! =O), myllätty lisää kasvimaalla, suunniteltu pihajuttuja ja aloitettu grillikatos sekä kompostikatos, lenkkeilty ja minä olen haaveillut ratsastamisesta. Kaikki heppakuvat saavat aikaan mahdottoman innon ja halun jatkaa ratsastusharrastusta puolentoista vuoden tauon jälkeen! Ja, kunhan saan harrastuksen jatkumaan, aion kyllä jättää taukoilut sikseen ja etsiä mukavan tallin, jossa alan käydä tunneilla!


--


Mukavaa juhannusta ihan jokaiselle!



torstai, 19. toukokuuta 2011

Liskohattu osa 2


Tänään muistin kuvausaikeet vasta, kun Tytöntyllerö oli jo yövaatteet päällä ja iltapuuron syönyt. Silloin taisi kyllä olla koko päivän valoisin hetki (otollisinta valokuvausta ajatellen), sillä vesisateet jatkuivat vielä tänäkin päivänä ja päivällä jouduin jopa hetken pitämään valoja päällä, kun niin synkäksi heittäytyi ilma.












Lippiksen ohje: Cheri Hat by Jennie Harrell (Ravelry)

Koko: Medium (6-12 kk)

Lanka: Adriafil Nature Classic

Koukku: 4 mm ja 6 mm



Lanka: Sandnes Garn Mini Duett

Koukku: 2,5 mm


--

Eilen illalla Poikaviikari lanseerasi uuden sanan perheemme käyttöön: Lentoröyhtäys! Oli niin hauska nimitys ikävälle asialle, että nauroimme pitkän aikaa ja oksennuksen siivoaminen ei tuntunut lähes lainkaan vastenmieliseltä (ja ei, mitään merkkejä oikeasta mahataudista ei ole, jokin pieni tapaturma tämä lentoröyhtäys kait vain oli hiukan liian rajujen pallopelien päätteeksi).

keskiviikko, 18. toukokuuta 2011

Kummitytön nimipäivälahja


Kummitytön nimipäivä lähestyi, joten kaivauduin taas Ravelryn ihmeelliseen ohjemaailmaan ja ryhdyin suunnittelemaan postipojan kuljetettavaksi soveltuvaa nimppariyllärilahjaa. Koska virkkuukoukku on viime viikkoina ollut tiiviimmin kädessä kuin puikot, jatkoin samalla linjalla ja virkkasin hänelle kesähatun liskokoristeella (alkuperäisessä ohjeessa oli ohje kukkakoristeeseen, mutta mielestäni tämä on hienompi ;) ja sopii Kummitytöllekin paremmin). Nämä kuvat otin sunnuntaina pikaisesti ennen pakettiin laittoa Tytöntylleröä mallityttönä käyttäen. Hattu on hänelle himpun verran iso. Kummitytöllä on puoli vuotta suurempi pää, joten toivottavasti tämä on hänelle sopiva.












Koko: Large (12-24 kk)

Lanka: Novita Tennessee

Koukku: 4 mm ja 6 mm




Lanka: Sandnes Garn Mini Duett

Koukku: 2,5 mm


Liskolle tein pidemmän hännän kuin ohjeessa ja lopuksi ompelin selkää hieman pulleammaksi, jotta olisi "elävämmän" näköinen (kirjanmerkkilisko kun oli vähän autonallejääneen näköinen). Tämä oli muuten ensimmäinen kerta, kun edes vilkaisin englanninkielistä virkkausohjetta ja kyllä meinasin aluksi mennä sekaisin double crochetien ja muitten kavereitten kanssa!


Hatusta tuli lopulta niin kiva, että halusin Tytöntyllerölle samanlaisen. Koska kotoa loppui puuvillalangat tämän hatun myötä, kävin ostamassa langat Tytöntyllerön hattuun samalla reissulla, kun vein Kummitytön lippiksen postiin. Nyt on Tytöntyllerönkin hattu valmis, mutta kuvat vielä puuttuu. Tänään yritin ottaa kuvia, mutta parin tärähtäneen otoksen jälkeen loppui kamerasta akku, ja kun sen sain vaihdettua, ei tyttö ollut enää lainkaan yhteistyöhaluinen. Huomenna yritän uudestaan ja jos ei vieläkään onnistu, saatte tyytyä samantasoisiin kuviin kuin tässä postauksessa!

tiistai, 10. toukokuuta 2011

Terassin matto



Nyt se on valmis! Terassin matto, johon sain kulumaan suuren läjän vanhoja t-paitoja, toppeja, pitkiä kalsareita, yöpaidan ja pari lakanaa. Uloin vaalean violetti raita (kolme kerrosta pylväitä ja yksi kiinteitä silmukoita) on parisängyn aluslakana. Suuresta lakanasta jäljelle jäi ainoastaan kolmisenkymmentä senttiä pitkä pätkä kudetta (muut matossa käytetyt virkkasin ihan viimeistä senttiä myöten).









Ohje: Ihan omasta päästä

"Lanka": Vanhoista vaatteista ja lakanoista leikattua kudetta
Virkkuukoukku: Noin 15 mm (Miehen tekemä)

Koko: Halkaisija noin 100 cm



Tytöntylleröstä tämä tuntuu vallan upealle! Aina, kun tekovaiheessa levitin maton lattialle tarkistaakseni silmukoidenlisäystarvetta, Tytöntyllerö konttasi järjetöntä vauhtia matolle ja kävi mahalleen. Pieniä sormia oli mukava tunkea maton rei'istä ja hiukan nykiä!

Myös Poikaviikari pitää maton tunnusta paljaiden jalkojen alla. Tänään hän jopa pyysi kesken virkkailun, voisinko levittää maton lattialle, kun siinä on niin kiva tepastella. Ja kyllähän äiti voi. =)


Minun mielestäni näissä terassivirkkauksissa parasta oli nopea edistyminen ja valmistuminen sekä se, ettei päättelyyn tarvinnut neulaa! Sen kun pujotteli "langan"päät sormin silmukoiden lomitse. Tässä matossa tosin päättelin ainoastaan viimeisen "langan"pään, työn keskellä vaan solmin kuteet toisiinsa ja jatkoin koukuttelua. Ikävintä oli valtava pölypilvi, joka koko ajan leijaili ympärilläni!

sunnuntai, 8. toukokuuta 2011

Terassin tuolien uudet vaatteet



Nyt on loputkin terassin tuolit saaneet uudet pehmusteiden päälliset. Kuten sanottua, kaikki ovat eri värisiä ja yhteenkään en katsonut kertaakaan, miten olen aiemmat tehnyt (montako kerrosta ennen kaventeluja tms.), joten jokainen taitaa olla ihan omanlaisensa. Myös muutamat "virheet" sallin näihin päällisiin, mikä oli melko vapauttava kokemus (taidan olla useimmiten hiukan turhan itsekriittinen ja liian tarkka oman käden jäljestä).










Matonkuteiden koukuttelu oli sen verran koukuttavaa ja älyvapaata puuhaa, että tuolinpäälliset saavat ehkä jo lähiaikoina terassille seurakseen tyyliltään yhteensopivan (eli ihan mitä sattuu tulemaan olemassa olevilla materiaaleilla) maton.
--

Äitienpäivä on ollut ihana! Vaikka lapset sairastavatkin vesirokkoa, sain osakseni erityishuomiota ja aikaa lempipuuhilleni. Aamulla sain nukkua pitkään (nukkuminen = lempipuuha nro 1 ;) ), aamukahvit sain kakun kanssa (ja eilen sain aikaa kyseisen kakun tekemiseen ;), leipominen on myös lempipuuhiani), aamupäivän sain seurata, kun kasvimaa kuohkeutui Miehen ja puutarhajyrsimen ansiosta, päivällä sain pitkästä aikaa siivota kunnolla (uskokaa tai älkää myös siivoaminen on lempipuuhiani, mikäli saan tehdä sitä rauhassa), iltapäivällä aloitin kasvimaalla myllerryksen Poikaviikarin avustuksella (tämä oli ehkä koko päivän parasta aikaa!), leikkelin hetken trikookudetta ulkona ja illalla pääsin vielä saunomaan. Kaiken lisäksi ilmojen haltija hemmotteli äitejä (ja ehkä kaikkia muitakin ;) ) tähän astisen kevään kauneimmalla säällä! Toivottavasti jokainen äiti on tänä päivänä saanut edes hieman erityishuomiota osakseen!