tiistai 23. syyskuuta 2008

Tähtipää

Eilen illalla valmistui tämä palmikonvääntelypipo. Kun olin neulonut neljä senttiä, muistin, että neuloin myös viime syksynä pojalle myssyn samasta langasta ja se nukkaantui jo eka käytössä! Päätin kuitenkin olla välittämättä asiasta - olen nähkääs kyllästynyt ainaiseen purkamiseen. Samaisesta kyllästymisestä johtuen voitte bongata virheen mallikuviossa. Taidokkaasti onnistuin hyppäämään mallikartassa parin rivin yli ennen kuin kuvio oli vielä ihan hallussa.

Lanka: Regia Silk 4-ply
Puikot: 3,5 mm pyörö ja sukkapuikot sekä
palmikkopuikon virkaa toimittanut coctailtikku



Poikaviikari sai pipon aamulla hoitoon lähtiessä päähänsä ja sanoi sen olevan "i-na-na" (kröhöm, ehkä äiti ihan pikkasen johdatteli...). Sai pipo ensimmäisenä elinpäivänään myös kehuja, joita en ainakaan myönnä johdatelleeni.

Huomatkaa alemman kuvan lapaset, jotka on viime talvena samasta langasta neulottu. Poikaviikarin ekat peukalolliset lapaset, jotka alkaa jo käydä pieneksi.

Kuvaukset suoritettiin rakennuksella. Kuvaushetkeen mahtui kameran väliaikainen hukkuminen, aurinkoa, naurua, mopon pärinää, käsi kädessä juoksua hiekkatiellä, kivillä kiipeilyä, puolukoiden maistelua, kodin valmistumisen ääniä...

2 kommenttia:

Eila kirjoitti...

Nätti Shedir! Minäkin olen viime aikoina vääntänyt ihan urakalla tuota pipoa, kolme olen jo tehnyt ja neljäs pitäis aloittaa tänä viikonloppuna...sitten saa jo vähäksi aikaa riittää tuo pipomalli. Nyt pääsin kommentoimaan sinulle kun on gmail (patalapputalkoitten merkeissä) mutta sinulta(kin) tuo nimi/url mahdollisuus tuosta kommenttijutusta, niin esim. "vuodatuslaisten" on hankala kommentoida (huomautin siksi jos tuo on sinulta jäänyt epähuomiossa pois) . T. Eila Vyyhdin viemää -blogista

affen kirjoitti...

Kiitos, eila, kommentista ja tuosta huomautuksestasi! En tosiaan ollut tajunnutkaan asetuksia määrittäessä, että tuo nimi/url-mahdollisuus puuttuu. Asia korjattu =).