sunnuntai 22. helmikuuta 2009

Arvontavoitto

Voitin AnniKaisen blogissa arvonnan ja alkuviikosta postilaatikosta löytyi mielenkiintoinen paketti, jonka sisältö näytti tältä:




Kirja Takamaan torpparit, joka on julkaistu vuonna 1890. Kannessa mainostetaan "Uusi painos!". Kannen sisäpuolella on lappu, jossa kerrotaan lainakirjaston ohjesäännöistä mm. "jos lainaaja on kirjaston hoitajalle tuntematon, hän tuokoon esille todistajan, joka vakuuttaa hänen oikeutensa lainaamiseen ja on samalla takauksessa kirjan takaisin tuonnista." Upea! Kirja pääsee hyllyäni koristamaan. AnniKainen ehdotti sen sopivan myös askartelumateriaaliksi, mutta eihän tuollaista aarretta raski päästää edes samaan huoneeseen saksien kanssa!
Lisäksi paketissa oli pieniä huopasydämiä, joita saatan hieman käsitellä liimalla, jotta pääsevät magneeteiksi jääkaapin oveen. Ja kortti - sekin on antajansa tyyliä. Lienevätkö hiihtävät leidit peräti AnniKaisen sukulaisia?? Vielä suuri kiitos AnniKaiselle paketista!
Eilen: Ravintolaillallinen, ähky, Benjamin Buttonin ihmeellinen elämä, popcornia, uusi ähky ennen entisestä eroon pääsyä, sauna ja nukahdus saman tien kun pää osui tyynyyn.
Tänään: Pitkään (melkeen kahdeksaan!) nukkumista, laskiaispullien leipomista, mäkikisoja ja kohta luvassa vielä pilkkimistä, jäällä kävelyä, makkaran paistoa ja niiden kermapullien syömistä.
Edit: En ymmärrä, miksi nuo kappalevälit ei toimi...

4 kommenttia:

AnniKainen kirjoitti...

No kiva että Kusti eli posti löysi perille. Oikein arvasit, kaksi vasemman puoleista neitokaista ovat isotätejäni, kolmatta en tunne. Hyvää illan jatkoa :)

Affen kirjoitti...

Sinänsä hauska juttu sattunut, että ollan molemmat valittu nimi Affen vaikka ollaankin eri sukupuolen edustajia. Vai onko ihan oikea oma nimi kyseessä? :-)

affen kirjoitti...

Hei kaima! Minulla nimimerkki juontaa juurensa vuosien takaa, jolloin elin elämääni kahden affenpinserin (apinapinserin) kanssa. Suurimalla osalla väestöstä taitaa affenista kuitenkin tulla mieleen vain kalakukkotarpeet ;).

Affen kirjoitti...

Jaa jaa. Itselläni se juontaa siitä, että olin pienempänä kova kalastamaan ja vaari aina kehui, että olen kova poika narraamaan "affenia". Myös Sielun Veljien Affe Forsman on minua inspiroinut. :)