lauantai 20. marraskuuta 2010

Hyvin palvellut Toukka

Kaikki alkoi siitä, kun Tytöntyllerö syntyi ja meidän parisänky alkoi puolessa yötä tuntua perin ahtaalta paikalta. Kahtena yönä Mies jopa ajettiin sohvalle nukkumaan tilanpuutteen vuoksi. Jotain oli keksittävä, joten ostin kassin täyteen pieniä "palkintoja". Jokaisen omassa sängyssä nukutun yön jälkeen sai Poikaviikari ottaa palkintokassista yhden palkinnon. Yöt alkoivat sujumaan niin hyvin, että Vararikko alkoi pimpotella ovikelloamme, joten jotain oli taas keksittävä. Apuun riensi kaikilla yhdeksällä jalallaan Toukka!




Toukan jalat (ja pää) olivat kaapin oven yläreunassa hajallaan ja omassa sängyssä nukutun yön jälkeen sai Poikaviikari kiinnittää alas muodostuvalle toukalle yhden jalan. Kun Toukka sai viimein pään paikoilleen kymmenen omassa sängyssä nukutun yön jälkeen, sai Poikaviikari valita kaupasta itselleen jonkin palkinnon.
--
Seuraavaksi alkoi huolettaa, miten me koskaan päästään Toukasta eroon. Harkitsin jopa askartelevani Toukalle lisää jalkoja, jotta palkintopäivä olisi hiukan harvemmassa, mutta suunnitelma osoittautui turhaksi, sillä eräs kaunis aamu Poikaviikari ei enää muistanut koko Toukkaa tai sen jalkoja. Omassa sängyssä nukkumisesta oli tullut tavallista.







Kiitos Toukka hyvin suoritetusta työstä! (Toukan hatussa Poikaviikarin piirtämä kukka.)

4 kommenttia:

sade kirjoitti...

meillä toimi samankaltainen juttu. kun odotin helmiä (nyt 1,9v) niin pojat tulivat aina jossain vaiheessa yötä meijän sänkyyn ja aloin miettii ettei kyl kaikki siihen sovita..
tein rastilistan. eli aina kun nukkui omassa sängyssään sai rastin. ja kun rasteja oli n 30 niin sai palkinnon valita kaupasta. meillä kanssa toimi se ja oli vain se yksi rastilista ja sen jälkeen pojat ovat nukkuneet omassa sängyssään. kiva että toimi teilläkin!
nyt meillä taas sängyssä ahdasta siinä nukkuu rusina ja helmikin osan yöstä joten rastilista taas tulevaisuudessa kehiin! ;D

affen kirjoitti...

sade: Tilanahtaus keinot keksii ;). Mullakin eka oli mielessä joku ruudukko, johon vaikka tarran saa liimata hyvin menneen yön jälkeen, mutta päädyttiin kuitenkin askarteluhommiin.

Sari kirjoitti...

Hieno idea opetella omassa sängyssä nukkumista eikä lapsesta tuntunut pahalta, kun tiesi palkinnon olevan tulossa! Äidille ideasta 10 pistettä ja papukaijamerkki!

affen kirjoitti...

Kiitos, Sari, papukaijamerkistä! ;)