perjantai 28. joulukuuta 2012

Vauvojen joulukinkut


Tänä vuonna ollaan saatu iloita kahdesta uudesta suvun jäsenestä ja samalla tätiyteni on tuplaantunut (liekö tätimäisyys tuplaantunut samalla?). Joulun alla tätä tätiä alkoi kuitenkin huolettaa pienten sukulaisten osuus joulupöydän antimista. Voisiko käydä niin traagisesti, että pienimmät joulun juhlijat saisivat maistella jouluruokia ainoastaan äidinmaidon kautta?!? Pakkohan tilanteeseen oli puuttua, joten kahdelle pienimmälle täditettävälle pukinkonttiin päätyivät nämä heidän ikiomat joulukinkut:






Ohje: Suuri Käsityö 11-12/2012, malli 27
Kankaat: Kaappien kätköistä
Silmien lanka: Novita Tico tico virkaatu 2,5 mm:n koukulla
Täyte: Vanua

Possujen sisälle halusin laittaa kulkusen houkuttelemaan leikkeihin. Ainoa asia, joka näitä possuja varten piti käydä ostamassa, oli kaksi kappaletta SUKLAAMUNIA! Tarvitsin siis kulkusille jonkinlaiset rasiat, koska eiväthän ne kilisisi pelkästään vanun sisälle tungettuna (näin ainakin pienessä mielessäni pähkäilin) ja ensimmäinen asia, joka mieleen tuli, oli sellainen Kinder-munan sisällä oleva yllätysrasia. Onneksi Kinder-munia löytyy kaupoista ympäri vuoden :).

Omat lapset ihastuivat possuihin (varsinkin Tytöntyllerö, joka olisi halunnut kantaa puolivalmista possua kainalossaan ihan joka paikkaan) ja he osallistuivat valmistukseenkin mm. valitsemalla, minkä värisestä kankaasta mikäkin osa tehtäisiin sekä tietenkin syömällä ne suklaamunat ;).

3 kommenttia:

Altocumulus kirjoitti...

Voi kun söpöset possut! Mikä siinä muuten onkin, että niitä yllärimunien kuoria pyörii ympäriinsä kuukausikaupalla ja sitten kun johonkin tarttis, ei enää mistään löydäkään. Mutta hyvä että sait kaupasta. :)

Emma kirjoitti...

Mahtavat joulukinkut! Tällaisia jaksaa katella vielä joulun jälkeenkin, toisin kuin sitä kinkunjämää jääkaapissa joka ei tunnu pienenevän sitten millään...

affen kirjoitti...

Altocumulus, sama tuntuu vaivaavan meidän huushollissa ihan kaikkia tavaroita. Levällään ja haitolla ovat, kun ei tarttis ja kaikki on hukassa just sillon, kun olis kiire löytää...

Emma, meilläkin koira sai melko suuren jouluaterian kinkun"jämästä" pyhien mentyä :).