sunnuntai 27. tammikuuta 2013

Kirstit värkkäilee


Angiinaa sairastaessani ehdin katsomaan telkkarista mitä kummallisempia ohjelmia. Yksi niistä oli suomennettuna "Kirstien värkkäilyt" (Kirstie's Handmade Britain). (Suomenkielisen nimen perusteella ajattelin, että siinä esiintyy useampi Kirsti, jotka värkkäilee jotain. Totuuden valjettua tämä suomenkielinen nimi on edelleen hankala ajatella ilman tuota ensivaikutelmaa.) Kirstien kokeilemat liivatelehtikukat jäivät mieleen kummittelemaan ja kun minulle tarjoutui tilaisuus askarrella työkaverin 60-vuotisonnittelukortti (okei, innosta hihkuen tyrkytin itseni tähän hommaan), kaivoin liivatelehti-idean mielen perukoilta käytäntöön.

Idea yksinkertaisuudessaan on siis kastaa metallilangasta muotoiltuja kappaleita elintarvikevärillä värjätyssä sulassa liivatteessa niin, että muodostuu kalvo (kuten saippuakuplia puhaltaessa). Kuivuessaan kalvosta tulee melko kestävä ja kappaleita voi jopa vielä taivutella niiden kuivuttua.

Onnistuin tosin taas möhlimään ensimmäisen satsin. Liotin liivatelehden kuumaan vesitilkkaan aivan kuin leipoessa, värjäsin elintarvikevärillä ja aloin hommiin. Kuin ihmeen kaupalla onnistuin saamaan ehjiä kalvoja, vaikka vaikeaa se oli. Pettymys oli suuri, kun kalvot kuivuttuaan repeilivät metallilankojen reunoista ja käpertyivät rullalle. Pakko oli etsiä netistä Kirstien ohjeet, jolloin selvisi, että liivate sulatetaan kuumassa vesihauteessa ja metallilangat dippaillaan ihan siis pelkässä liivatteessa. Ja kas, kalvot muodostuivat paljon helpommin, ne olivat paksumpia ja kestävämpiä ja ainoastaan yksi useasta kymmenestä kastamastani kappaleesta oli irronnut metallilangasta kuivuessaan (ensimmäisessä satsissa ainoastaan yksi noin kahdestakymmenestä terälehdestä säilyi ehjänä!!).





Kortin kuvaaminen oli hankalaa tähän aikaan vuodesta. Varsinkin, kun sain tämän taas valmiiksi viimeisenä mahdollisena iltana, jolloin auringonlaskustakin oli kulunut jo useampi tunti. Valitettavasti kuvasta kuitenkin erottuu kuumaliimamällit ihan yhtä hyvin kuin oikeastakin kortista. Voikohan tuota kuumaliimausta koskaan oppia tekemään siististi..?


torstai 17. tammikuuta 2013

Tukikeppejä ja perusyllätyksiä


Esikoululaisilla alkoi hiihto- ja luistelukausi tällä viikolla. Kuten tyyliimme kuuluu (valitettavasti), huomattiin monojen ja muiden hiihtimien olevan liian pieniä vasta edellisellä viikolla ja suksiostoksille selviydyttiin kaksi päivää ennen h-hetkeä. Monoja kaupassa soviteltaessa älysin, että Poikaviikarilta uupuu sopivat villasukat, jotein anoin perheeltä luvan runsaaseen neulomisaikaan ja tikuttelin perussukat peruslangasta lauantain ja sunnuntain aikana (ihan supernopeasti siis minun ollessa kyseessä). Asiaa saattoi hiukan auttaa angiina, joka piti minut poissa keittiöhommista ja enimmistä lasten kanssa touhuiluista tartuttamivaaran vuoksi.

Tyypilliseen tapaani en onnistunut välttämään katastrofaalisia tilanteita edes perussukkien neulomisessa. Lanka oli peruja kolmen vuoden takaisesta vauvanpeittoprojektista (aloitin OpArt-peittoa, värit eivät sopineetkaan yhteen, joten jätin sen kesken ja virkkasin tämän). Nyt purin OpArtista sinistä lankaa ja korkkasin lisäksi aloittamattoman kerän, jotta sain neulottua kaksi sukkaa yhtä aikaa. Tietenkään en alkanut oikomaan juuri purettua lankaa, joten toisen sukan varsi on hieman omalaatuisen näköinen. Lisäksi huomasin ennen kantapäätä toisesta kerästä pilkottavan parikymmentä langanpäätä!! Hetkessä mieleen vilahti tilannekuvia vuosien takaa, kun olin unohtanut sakset sohvan käsinojalle ja Poikaviikari ne löydettyään hieman testasi, miten sakset uppoaa lankakerään...

Onnistuin siis tekemään yhtä aikaa kaksi sukkaa, joista toinen on siisti ja toisessa on ruma varsi ja kymmenen solmua. Mutta sopivat ne on joka tapauksessa ja ajavat asiansa. Ainiin, ja unohdin neuloa varren joustimen jälkeen muutaman kerroksen sileää ennen kantapäätä, mutta haitanneeko tuo.




(Kuva napattu luistelureissun lähtötohinoissa.)

Ohje: Omasta päästä
Lanka: Novita Nalle Aloe Vera
Puikot: 3,0 mm


Ainiin, ja ne tukikepit, joista otsikossa mainitsen vaativat ehkä pienen selityksen. Kun oltiin lähdössä suksiostoksille, Poikaviikari kyseli innoissaan: "Ai siis saanko minä ihan ne tukikepitkin?". Kyllä taas hampaita nauratti!