lauantai 23. elokuuta 2008

Hääjuhlan jälkimainingeissa

Oli vielä aivan pakko ihan samalle päivää tulla esittelemään nämä jo aiemmin mainitut juhlapuvut (minun ja Poikaviikarin).



Mekon malli: Moda 2/2008, malli 2
Kangas: Savon Palasta (taftia?) sekä helmarypyt organzaa Eurokankaasta
Yläkappaletta pidensin hieman, kun lakanakankaasta tehty "koevedos" antoi siihen aihetta. (Koskaan ennen en ole mitään koeompeluita eri kankaasta tehnyt, onneksi nyt tein...) Tämän mekon myötä tajusin myös piilovetoketjun idean, kun ohjeessa oli erikseen mainittu, että ommellessa paina hammastus kangasta vasten. Enhän minä ennen ollut tajunnut, että se hammastus liikkuu ja ompeleen saa sillä tavalla ihan sinne juureen.
Sitten pojan pukuun:

Liivin ja housujen mallit: SK 10/2006, mallit 16 ja 18
Kangas: Ohut vakosametti Savon Palasta ja vuorikangas liivissä
Poikaviikari oli mukana ostamassa tarvikkeita näihin vaatteisiin ja sai itse valita napit liiviin ja housuihin (parista vaihtoehdosta). Napeissa on lentokoneen kuva (valitettavasti Miehen otoksissa ei yhtään lähikuvaa), joten housuissa olevaan taskuun halusin myös lentokoneen kuvan ja ompelukoneella sen surautin Miehen piirustuksen mukaan. Taskustakaan ei lähikuvaa ollut, joten joudutte tyytymään rakeiseen ja sumuiseen lähennettyyn kuvaan - sorry!


Häät olivat ihanat, ruoka hyvää ja Poikaviikarilla leikkikavereita (hän juoksikin sitten koko päivän...). Päivän saldona korkkarijuoksusta kipeät jalat, paljon kehuja molempien asuista (erityisesti Poikaviikarin) sekä yksi pieni auton pakoputkeen työnnetty käsi, jonka mummon kanssa kävivät pesemässä.

4 kommenttia:

Sanni kirjoitti...

Hienot juhlatamineet molemmilla!

Kristiina kirjoitti...

Ai kun kiva uusi blogituttavuus. Täällähän myös ommellaan (neulomisen ja muun käsityön lisäksi), ja taidolla.

Kristiina kirjoitti...

Unohin vielä sanoa, että todella kaunis mekko ja kivat vetimet pikkuherralla.

affen kirjoitti...

sanni: Kiitos ja kumarrus!

christina: Kiitos! Siitä taidosta en niin tiedä, mutta innostusta on sitäkin enemmän - jospa se korvais hiukan tuota puuttuvaa taitoa.