tiistai 18. tammikuuta 2011

Verhot ilman saksia

Keittiöön tekemäni jouluverhot osoittautuivat liian jouluisiksi! Niistä oli päästävä nopeasti eroon joulun ajan loputtua. Viime kesänä tehty kukkaverho taas oli liian kesäinen vielä ikkunaan laitettavaksi, joten jotain uutta oli taas keksittävä. Kangasvarastoja penkoessa löysin viime talvena työkaverilta saadusta säkistä vanhan pöytäliinan (todennäköisesti jostain 70-luvulta). Kahvipöydässä oli kahvinläikyttäjät istutettu samalle puolelle pöytää. Kahvitahroja nimittäin on tasaisesti toisella sivulla, mutta toinen reuna oli tahraton. Yritin poistaa vuosikymmeniä vanhoja kahvitahroja, mutta jopa sappisaippualle se oli ylivoimainen tehtävä. Piilotin sitten tahrat tuolla tavalla rypyttämällä eivätkä haittaa edes minua itseäni =). Tähän verhoon ei siis tarvittu saksia eikä ompelukonetta, ainoastaan pesukonetta ja silitysrautaa sekä muutama neulanpisto.


Malli: oma
Kangas: Vanha pöytäliina
--
Viime viikkoihin on kuulunut lumitöitä, luistelua, pakkasta, Poikaviikarin kummallista kuumeilua, (josta johtuen) kummitytön synttärivisiitin siirtelyä, kadonneita valokuvia (sen siitä saa, kun alkaa opetella uusien ohjelmistojen käyttöä monen sadan kuvan läjällä), alennusmyyntejä, neulomista. Tiedättekö muuten, mitä neuloja ostaa alennusmyynneistä? Tietenkin halpoja valmisneuleita!
--
Pari neulejuttua odottaa esittelyään, mutta nyt on aika taas kortilla, joten ensi kerralla sitten.

4 kommenttia:

Sari kirjoitti...

Tosi kiva idea tuo verho. Helppo, eikä tahrat haittaa.
Tuo neuleiden ostaminen sai kyllä hymyn huulille.

affen kirjoitti...

Kiitos, Sari! Jotkut tuntuvat yhä edelleen olevan siinä uskossa, että kun itse tekee niin halvalla saa, mutta viimeistään alennusmyynneissä sen tajuaa, ettei tämä harrastus ainakaan vaatekuluja säästä.

Vezmu kirjoitti...

Kiva verho. Sopivan vuodenajaton kuosikin.

On muuten niin totta, että uutena ostamalla saa jo edullisemmin vaatetta, kuin itse tekemällä. Kierrätyskankaat ja jämäpalojen käyttö on sitten asia erikseen, mutta siinä hilkulla se on sekin tuleeko halvemmaksi kuin henkkamaukan tuotanto.
Mutta ei se silti poista iloa itse tekemisestä.

affen kirjoitti...

Vezmu, kiitti! Minä olen monena iltana hetken vaan katsellut tuota keittiön verhoa, pidän niin sen väristä (sointuu hyvin meidän keittiön muihin väreihin)! Eka verho tuossa ikkunassa, josta ihan tosissaan pidän ja olen tyytyväinen =).