keskiviikko 19. lokakuuta 2011

Hyvä kiertämään

Tämä pipo valmistui Tytöntyllerölle jo alkusyksystä (tai oikeastaan jo ennen varsinaisen syksyn alkua), kun SAIN (voitteko kuvitella, ihan ilman oravannahkoja tai vastalahjoja) ihanan merinovillaisen kerän herkkulankaa kanssaneulojalta (valtavan suuri kiitos siitä vielä kerran!). Ainoa vaatimus kerän saadessani oli laittaa hyvä kiertämään! Mikä ihana ajatus! Ainoa ongelma vain on päättää, minkä hyvistä teoistani voin laskea korvaamaan tämän ihanaisen ;). Sen täytyisi olla jotain aivan erityistä (ja mielellään sellainen, että voisin laittaa myös tämän mahtavan ideologian kiertämään samalla)!
Pipon valmistuttua otin muutaman nuhanenäisen ja tärähtäneen kuvan, joita en itsekritiikkini keskellä voinut julkaista, joten tänään otin uudet, paljon paremmat, kuvat. Ainoa harmittava puoli on, että piposta alkaa huomata sen olleen koko syksyn ahkerassa käytössä.



Lanka: Debbie Bliss Rialto DK
Puikot: 4 mm
Ohjeessa kuva piposta on valloittava ja supersöpö! Valitettavasti oma toteutukseni ei mennyt aivan kuten piti. Kun tulostin ohjeen, päätin säästää mustetta ja tulostin pelkät tekstit. Neuloin sormet syyhyten ja puikot sauhuten ihan vain vähän mielen perukoilla ihmetellen. Kun pipo oli valmis ja päätelty, päästin ihmetyksen ihan tietoisuuteen saakka: "Miksei tähän tule makkaroita?! Miksei tämä ole yhtä söpö kuin ohjeessa?!". Istuin tietokoneelle ja aloin laskea ohjeen kuvasta kerroksia ja tavasin kirjallista ohjetta kerrasta toiseen. Pettymys oli valtava, kun huomasin ohjeessa olleen virheen (joko niin tai sitten en vaan tajunnut sanallisia ohjeita..)! Purkamaan en kuitenkaan alkanut, kun olin niin nohevasti jo päätellytkin työn (ennenkuulumatonta!).
Enää koskaan, ikinä, en tulosta ohjetta ilman kuvaa!!! Ehkä vielä joku päivä yritän päästä lähemmäs toivottua lopputulosta pelkän kuvan perusteella..

8 kommenttia:

TiiQ kirjoitti...

No mutta, sehän on aivan ihastuttava juuri tuollaisena! Tosi ihanaa, että lanka sai arvoisensa käyttökohteen, itsellä se olisi jäänyt viereksimään lankalaatikon pohjalle.

ArualMaria kirjoitti...

Tuohan on parempi kuin ohjeen malli! :D

Vezmu kirjoitti...

Mun mielestä kans tuo on paljon söpömpi kuin ohjeen kuvassa. Erinomainen lopputulos.

Emma kirjoitti...

Valloittava ja supersöpö on myös siun versio myssystä, ja erityisesti sen käyttäjä :)

helena kirjoitti...

Minustakin tuo sinun tekemäsi pipo on parempi kuin alkuperäinen!

Sari kirjoitti...

Kivannäköinen tuo pipo on tuollaisenakin.

M.Orvokki kirjoitti...

Hei, en ole nähnyt alkuperäistä kuvaa, mutta tykkään tästä versiostasi kovasti. Ihastuttava rusettimainen yksityiskohta!

Mulla on vähän samansuuntaisia kokemuksia ohjeista. Joskus on parempi seurata vaistojaan ja kuvaa. Mutta mitäs tuosta, söpö on siis tuo lopputulos!

affen kirjoitti...

Kiitos kaikille kannustavista kommenteistanne! :)