lauantai 15. kesäkuuta 2013

Haastava luovuus


Osallistuin alkuvuodesta facebookissa kiertävään luovuuteen kannustavaan haasteeseen. Tähän liittyen päätin yhdistää äitienpäivälahjaan jotain itse tehtyä. Tein vaan taas asiat hieman nurinkurisesti..

Törmäsin Ravelryssä kivannäköiseen pannumyssyyn ja päätin, että äidin lahja tulee olemaan teepannu, johon virkkaan pannumyssyn. Koska materiaalit pannumyssyyn löytyi kotoa, virkkasin siihen kappaleet valmiiksi ennen kuin ehdin kaupoille etsimään teepannua.

Ajattelin teepannuja löytyvän ihan mistä vaan, mutta huomasin jälleen kerran olevani harhakäsitysten vallassa. Kotipaikkakunnan tilpehöörikaupat kierrettyäni laajensin reviiriä työpaikkakunnan vastaaviin, joista myös vedin vesiperän. Täytyi lähteä ihan kaupunkiin saakka ja sielläkin piti useampi liike kiertää ennen kuin teepannuja löytyi.

Ja kun niitä vihdoin pari vaihtoehtoa löytyi, täytyi unohtaa kriteerinä ollut PIENI koko ja tästä johtuen pannumyssy (jonka kappaleet siis olivat jo viikkokaupalla olleet valmiina) on kuin makkarankuori eikä ole niin söpö kuin esikuvansa. Ja itse asiassa teepannukin on sellaista materiaalia, ettei pannumyssyä tarvitsisikaan.. Mutta tulipahan tehtyä!








Lanka: Adriafil Primula
Koukku: 4 mm

Haasteen ensimmäinen osa ei kyllä suoranaisesti kannustanut luovuuteen! Ei sentään tukahduttanutkaan kaikkea pintaan kuplivaa tekemisen tahtoa, joka normaaliolotilassa vallitsee...


2 kommenttia:

Anonyymi kirjoitti...

Ainakin lahja saajaansa ilahdutti ja ihastutti kovasti. Ja on päivittäisessä käytössä.

affen kirjoitti...

Kiva kuulla :)!